sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Mikä meni hassusti, yllättävästi tai "pieleen" häähässäköissä

No niin, terve taas, tai siis ei ollenkaan terve vaan flunssainen tervehdys teille lukijani. Taas on aikaa vierähtänyt liian paljon vaikka ajatuksia kirjoittamisesta on ollut riittävästi.
Ajattelin kerätä tähän sellaisia asioita, jotka menivät ohi suunnitelmien, hassusti tai jotenkin negatiivisesti pieleen. On mainittava, että on todella vaikea löytää sellaisia merkityksellisiä asioita, jotka olisivat menneet pieleen. Olen ja olemme hyvin tyytyväisiä ratkaisuihimme, toteutukseen, koko suunnitteluun ja yhteistyökumppaneihin. Aina on kuitenkin jotain pikkujuttuja, jotka menevät eri lailla kuin oli ajatellut. Se taas ei tarkoita sitä, että niillä olisi negatiivisessa mielessä väliä :)

Asennoidu oikein niin kaikki menee kivasti! (Kuva Miska Koivumäki)

Vieraiden yllättävä peruminen

Ainoa aidosti kurjalta tuntunut asia oli yllättävä usean joukon peuminen hääviikolla. Syyt olivat, noh, mielenkiintoisia ja yhden joukon kohdalla tekaistuja ja se tuntui inhottavalta. Toisaalta, jos on epärehellinen ja kaksinaamainen, on ehkä ihan hyvä, ettei ole paikalla päivänä, jolloin me juhlistamme rehellistä rakkauttamme toisiamme mutta myös läheisiämme kohtaan. Yksi peruuntuminen taasen johtui todella ymmärrettävistä syistä. Näitä on varmaankin kaikissa häissä ja ne tulevat tietenkin aina siinä kohtaa, kun monimutkaiset istumajärjestykset ja pöytäkartat on tehty. Mutta, eteenpäin vain, ei se ole niin vakavaa.

Kuva A. V.
Jotain olennaista puuttuu

Mummulla on keliakia ja monen monta kertaa varmistin pH7:n väen kanssa, että tarvitaan se gluteeniton leivos. Kahvit on kaadettu, kakku leikattu ja sitä hemmetin leivosta ei ole toimitettu. Ihana Härmän Ratin henkilökunta pelasti tilanteen upeasti, mutta pH7:aa en voi tässä kehua. Kunnon pahoitteluja ei tullut, ainoastaan jättivät laskuttamatta leivoksen. Jos Ratissa ei olisi varauduttu kaikkeen ydintalven ja leivoskriisin väliltä, olisi tilanne ollut todella ikävä mummulle. Miinuspisteet siis konditorialle tästä.

Suomen kesä

Suomen suvi todellakin yllätti. Myönteisesti. Aurinko paistoi, linnut lauloivat, pieni ukkoskuuro illalla toi dramatiikkaa ja kukaan ei  palellut. Hiki sen sijaan virtasi, ainakin minulla  pukuni kerroksissa. Viikolla luvattiin kaikkea mahdollista mullistusta hääpäivälle ja olimme tehneet varasuunnitelman varasuunnitelmat, mutta sadetta ei näkynyt eikä kuulunut. Kiitos siis ilmojen herrat. Kannattaa kuitenkin Suomen kesässä aina varautua sateeseen tai kylmyyteen, jos ulkona olo on jossakin osassa häitä. Tehkää varasuunnitelma ja ottakaa kaikki ilmiöt vastaan hymyssä suin. Sää on sitä mitä on.

Järvi kimmelsi auringosssa, tukka hulmusi tuulessa ja valokuvaaja sai  harmaita hiuksia keskipäivän suoran auringonvalon takia, mutta me hymyilimme <3 (Kuva Miska Koivumäki)

Vieraiden järjestämät yllätykset

Ihania, ihania ylläreitä saimme kokea, musiikista morsiamen ryöstöön, jota oli karsastettu alusta asti :D Sulhanen kuitenkin selvisi kunnialla tehtävästään ja  minä taasen vollottamatta ääneen musiikin edessä. Onnistuin myös täysin yllättämään sulhasen puheellani, joka ei ollutkaan puhe. Hyvä me! 

Kuva Miska Koivumäki

Ihanat läheisemme

Kyllähän minä tiedän, mitä aarteita ympärillämme on, mutta silti jaksaa yllättää, miten ihania he ovatkaan. Kaikki se aika ja panostus, mitä lähipiirimme antoi meille... <3 Ihana ylläri hääviikolla oli minulle yhteinen hetki siskon ja äidin kanssa opetellen sitomaan kukkia! Rentoutti loistavasti ja jätti kauniin muiston!

Kuva E. Otava

Kukkajuttuja

Leikkokukat olivatkin liian lyhyitä, vaikka tarkat mitat oli annettukin. Mutta mitä väliä, ne olivat silti kauniita maljakoissaan! Ilahduttava yllätys oli myös iso määrä ylimääräisiä vieheitä, jotka olisi ollut hyvä ottaa käyttöön, jos joku olisi niiden olemassaolon muistanut illan aikana. Vieheparat olivat melko juhlineen näköisiä itse kullakin :D Bestman muun muassa teurasti omansa tuolin selkänojaan ja lapsukaisen viehekin oli hieman kärsineen näköinen. Mutta jälleen, mitä väliä, jos ei kaikkea muista, juhlimista se ei häiritse!

Kuva Miska Koivumäki

Vaarallinen hotellihuone

Joo. Olen tunnettu sählä, todella hyvä telomaan itseäni. Ja kun päätimme, että kaikki on alusta loppuun meidän näköistämme ja oloistamme, otin sen sitten turhan kirjaimellisesti. Päästyämme aamuyöstä hotellille, menimme vauhdilla suihkuun ja kylpyyn. Siinä kun suihkuttelin itseäni, kumarruin pesemään jalkojani. Ylös noustessa en huomannut ollenkaan seinässä olevan ohut metallinen saippuateline, johon kolautin otsani melkoisella voimalla. Pelkäsin jo koko otsan haljenneen, mutta iho säilyi ehjänä, kuhmu oli komea ja coolerin jääpalat pelastivat tilanteen. Miss Sulokkuus taas asialla.

Kuva A. V.

Aitous

Tämän ei pitäisi olla yllätys. Mutta silti yllätyin, kuinka estottomasti pystyimme nauttimaan, juhlimaan ja rakastamaan ilman turhaa pönötystä. Mitä siitä, että sormus ei meinannut mennä miehen sormeen?

Kuva Miska Koivumäki
Tai entäs sitten, jos on pakko niistää töräyttää näyttäen todella hupsulta vihkimisen jälkeen ja ennen iloista poistumista? Nenäliina oli onneksi sievä, kiitos kaasoni.

Kuva Miska Koivumäki

Emme miettineet miltä näytämme ja siitä on todisteena ihastuttava määrä hilpeitä vieraiden ja kuvaajan ottamia kuvia:

"Aina saa kärsiä ja hävetä! "(Kuva E. Otava)
Kuva A. Huttunen

Kuva Miska Koivumäki
Kuva Miska Koivumäki
Tiivistettynä, kaikki oli epätäydellisen täydellistä enkä muuttaisi mitään. Sillä me olemme naimisissa, saimme nauttia juhlista läheistemme kanssa, saimme nauttia koko prosessista ja rakkaus on kaikkea suurempaa. Keskittykää siis olennaiseen, rakkaat! (Tiedän, toistan itseäni kyllästymiseen asti tällä aiheella...)

Hassuttelu ja ilo ovat hyväksi ;)

Kuva Anna-Katri Hänninen
P.S. En edes aloita niistä pikkukomelluksista, kuten puvun nyöritys nauraa räkättäen moneen kertaan, alusvaatteissa hihhulointi kuvaajien edessä, ampiainen puvun kerroksissa, mehiläisen ohilento muutaman sentin päästä kesken vihkimisen jne...

Kuvien oikeuden kuuluvat Minttuselle ja mainituille kuvaajille. Niiden luvaton kopiointi ja käyttö on kielletty.