perjantai 9. syyskuuta 2016

Sitten syödään ja syödään vähän lisää

Julkaisun kaikki kuvat on ottanut Miska Koivumäki. Kuvien luvaton kopiointi ja käyttö on kiellettyä.

Rati on tunnettu hyvästä ja hyvällä tavalla simppelistä ruoastaan; raaka-aineet ovat puhtaita, lähituottajilta mahdollisimman pitkälti ja luomua käytetään runsaasti. Pettymystä ei tullut häissämmekään. Ruoka oli taivaallista ja sitä oli todella runsaasti! Häiden puuhaväki kuvaajia myöten sai aamupäivällä nauttia yläkerrassa "kevyestä" brunssista, joka piti sisällään muun muassa kana-ceasarsalaattia, karjalanpiirakoita, hedelmiä, vihersalaattia ja smoothieta sekä kahvia/teetä. Minäkin ehdin vähän haukata siitä ennen kuvia ja hyvää oli!

Mutta mennään itse juhlaan. Söimme päivällisen, joimme kakkukahvit ja myöhemmin illalla saimme tukevan iltapalan. Päivälliseen oli varattu aikaa noin pari tuntia ja se piti melko hyvin paikkansa, vaikka alku- ja pääruoan välissä oli yllätysohjelmaakin suunniteltujen muutaman puheen lisäksi. Jos vieraita olisi ollut enemmän kuin noin 50, ei aika olisi riittänyt, sillä ruokien hakuun kannattaa varata aikaa. Marssijärjestys ruoan haussa hääseurueen pöydän ja vanhempien pöydän jälkeen oli vapaa ja taistelematta vieraamme saivat ruoan eteensä ilman sen enempää paimentamista. 

Panostimme paljon alkuruokiin ja niissä etenkin kalaan ja raikkaisiin salaatteihin ja se kannatti. Ja oli siellä niitä mummonkurkkujakin, joista on vitsailtu Hesaria myöten :) Olivat hyviä, merkittäköön pöytäkirjaan. Tarjolla oli sitruunagraavattua kalaa, lämminsavulohta, tomaattimozzarella-salaattia, hedelmäistä juustosalaattia yms. Antaa kuvien kertoa tästäkin. 






Ruoka oli herkullista ja söin itseni aika lailla täyteen alkuruoista, mutta niin minulle joulunakin käy joten tässä ei ollut mitään uutta. A sentään osasi jättää tilaa pääruoallekin. Alku- ja pääruokien välissä oli kyllä ihan kelvollisen pituinen tauko, sillä saimme kuulla puheita ja muuta ohjelmaa. 

Pääruoaksi söimme possua konjakkikastikkeessa perunoiden ja kasvispaistoksen kera. Lisäksi kasvisruokailijalle oli tarjolla munakoisopaistosta ja sianlihattomat saivat syödäkseen kanaa, joka sekin kuulemma oli hyvää. Possu ainakin oli todella herkullista! Ruokien kanssa oli tarjolla niin valko- kuin punaviiniäkin sekä alkoholittomia virvokkeita, jotka nekin tuotiin halukkaille pöytiin. Palvelu pelasi ruokailujen ajan todella hyvin, pöydät olivat siistejä ja lautaset kerättiin pois vähin äänin ihmisten tultua valmiiksi.


Iltapalaksi söimme jälleen kalaa, tällä kertaa hiilloslohta, joka oli taivaallista. Lisukkeena oli salaatteja ja kaikkea, mikä oli jäänyt aiemmin yli. Hyvin maistui ruoka jälleen vieraillemme, jotka olivat tanssineet jo urakalla! Olen kuullut ja lukenut paljon hääpareista, jotka eivät ole ehtineet syödä tai ovat olleet niin jännittyneitä ettei ruoka ole maistunut. Meillä ei tätä ongelmaa ollut ja onneksi ei ollut, sillä ruoka oli todella, todella herkullista. Kun syötiin, niin syötiin ilman sen kummempaa ylimääräistä häslinkiä, rauhassa oman pöytäseurueen kanssa seurustellen. Ja olihan se kiva saada kerrankin häissä hakea kaikkea ensimmäisenä ;) 

Kakusta kirjoittelen aivan erikseen ja jossain välissä on asiaa ohjelmaan liittyen.

Nyt antoisaa viikonloppua kaikille <3

2 kommenttia:

  1. Oi nam, nälkähän tässä katsellessa tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin hyvää ruokaa, että itsellekin tulee nälkä näitä katsellessa ja muistellessa :)

      Poista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!