sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Trash the dress -henkinen kuvaus Anna-Katrin kanssa

Eli, eräänä päivänä sain ajatuksen, jotta otetaan kaikki irti tästä avioliiton satamaan lipumisesta ja ennen puvun pesettämistä. Minulla on suuri tarve taltioida tätä vuotta, sillä se on ollut täynnä huikeaa onnea; kahdet häät tässä suvussa ja kaksi uutta pikkuista jäsentä sukuun. Ilon kyyneleitä olen itkenyt enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä ja se on pelkästään hyvä asia elämän tarjoillessa myös huolia Menieren ja yltyvän hermokivun muodossa. Leukanivelessä on tapahtunut taas jotain uutta ja kivut alkavat olla hurjat. En niitä välitä kauheasti huudella ja mainostaa, mutta huomaan lisääntyneen kivun näkyvän mm. tautiherkkyytenä, joten kivut pitäisi saada taas hallintaan. Noh, yksi osa sitä hallintaa on hyvään keskittyminen, eläminen kaikesta huolimatta ja hetkessä nauttiminen. Joten... A:n näyttäessä vihreää valoa ajatukselleni rymytä pelloilla, metsässä ja järvessä syksyn kylmyydessä, otin yhteyttä Anna-Katri Hänniseen, joka sanoi tietenkin joo. Löysimme sopivan ajan syyskuun puoliväliin. Viime tipassa varasin ajan kampaajalle ja meikkiinkin, kun akneni on taas niin pahana, että näyttää siltä kuin kasvoillani olisi ruppikonnan ihoa. Ja onneksi varasin, sillä näytin karmealta... Viikko ennen kuvauksia sain uuden syysflunssan, joka veti olon todella matalaksi. Sinnittelin taudissani alkuviikon, mutta keskiviikkona itku kurkussa annoin periksi, kun henki ei kulkenut kunnolla ja kuume jylläsi. Samalla harkitsin koko kuvausten perumista, mutta onneksi en heti hätiköinyt, sillä levolla ja tropeilla kuume asettui ja lauantaina jaksoi jo hymyillä ja olla pystyssä kuumeen laskettua perjantain aikana. Henkikin kulki taas ja sitä myöten nauru :)

Aamulla kävin meikissä ja pyysin todella dramaattisia silmiä, sillä halusimme tummempia sävyjä kuviin. 

Meikki BL&A  Kuva A. V.
Meikin jälkeen hain ihanan hiuskukkakoristeen Fantaseasta. 

Kuva Minttunen
Kampaaja (Hiusstudio Beauty Box) taiteili toivomani kampauksen ja kukat sinne ja sitten olinkin pukua vaille valmis. A pukeutui harmaisiin puvun housuihin, valkoiseen paitaan, henkseleihin ja harmaaseen rusettiin. Henkselit olivat ideani ja onneksi sellaiset simppelit hommattiin, sillä ne tuovat ryhtiä valkoiseen yläosaan hienosti.

Kuva A. V.
Kuva A. V.


Kuva A. V.
Mukaan pakattiin pyyhkeitä, vilttejä, villatakkeja ja lämpimät vaihtovaatteet sekä tietenkin kuumaa mehua. Niin ja tietenkin roppakaupalla rakkautta ja seikkailumieltä! Joskushan rohkeimmat todella tuhoavat pukunsa kuvauksissa, mutta me emme päätyneet ihan niin radikaaleihin ratkaisuihin vaan halusimme kuvia vähän rouheammissa paikoissa surematta, ollaanko savessa, neulasissa tai märkiä kuvausten jälkeen. Hääpäivänä kun sellainen ei ollut mahdollista :)

Vähän valmistelin A:ta ja kuvaajaa siihen, että jätetään järvi väliin, jos olen viluinen siinä vaiheessa, mutta koska se osuus oli kuitenkin viimeinen, keskityimme rauhassa kaikkeen muuhun ensin. Suuntasimme Kytäjälle mielessämme eräs pelto ja sen jälkeen vanhan Kalanviljelyslaitoksen seutu Suolijärven kärkineen.

Ja tästä eteenpäin kuvat ovat Anna-Katri Hännisen käsialaa ja oikeudet niihin kuuluvat hänelle, joten niiden luvaton käyttö tai kopiointi on ehdottomasti kiellettyä.


Pellolta poistuessamme Anna-Katri sai ajatuksen meidän könyämisestämme ojan yli upean kuusimetsän rajaan ja suojaan. Noh, yllättävän helposti sitä hääpuvussa loikkii ojien yli, kun on kaikilla hyvä tahtotila :D Ja loikkiminen kannatti, vai mitä?


Tuo pieni koivu meidän takanamme keräsi valoa syksyisiin lehtiinsä ja näyttää siltä kuin yllämme leijuisi jotain ihanaa.

Ohiajavat autot tööttäilivät ja moottoripyörien päältä vilkutettiin meille. Hyppäsimme autoon ja ajoimme Kytäjä Golfin ohi ja veimme auton parkkiin niin pitkälle kuin oli mahdollista ja jatkoimme matkaa jalan. Olimme A:n kanssa katsoneet paikkoja valmiiksi ja kerroimme ideamme Anna-Katrille, joka näki vaivaa saadakseen jutut toimimaan, kuten tämän kivimuurin, joka oli hivenen liian matala toimiakseen, joten A-K keikkui kivellä lähes järvessä saadakseen kuvasta hyvän.


Minä marssin hiekkatiellä helmat välillä levällään keräten kerroksiin ison kasan koivunlehtiä joita nauraen sieltä nypin. Kalanviljelyslaitoksella kellahdimme sammalmättäälle isojen kuusien varjoon, takana kuului veden pauhu, kuusien suojassa oli lämmin ja tuntui kuin kaikki olisi ollut kaukana. Siinä oli hyvä, lämmin ja rento olla. 



Seuraavaksi A-K bongasi kauniit kuivuneet pensaat ja asetti meidät korkeaan heinikkoon niiden eteen.



Samalla paikalla otettiin kuvia myös pelkästään minusta ja niistäkin tuli ihastuttavia!

Sitten oli aika pulahtaa. Minulla oli sopivan lämmin, kun välillä oli neuletakki päällä ja hyvä mieli tuntui myös lämmittävän. Kuvattavana oleminen oli suorastaan naurettavan helppoa ja rentoa ja se näkyy kaikissa kuvissa, joita saimme nähtäväksemme. Niitä onnistuneita otoksia oli todella paljon.

Olin henkisesti valmistautunut veden olevan törkeän kylmää. Oli ihana yllätys, kun matalan rantaveden lämpötila oli sellainen, ettei jalkoja alkanut särkeä kylmästä, kuten kävi esimerkiksi viimeisimmällä mökkiuinnilla muutamia viikkoja sitten, jolloin vesi kuitenkin oli noin 16-asteista. Rantavesi oli siis ainakin pari astetta lämpimämpää.




Kuvat ovat mielestäni fantastisia! Niissä on jotain jännittävää haikeaa taikaa. Olen niin iloinen, että päätimme tämän tehdä ja nimenomaan yhdessä. Joskin mitä asiaa on seuraillut, on muutenkin yleistynyt ottaa trash the dress -kuvia yhdessä eikä pelkästään morsiamesta. A:n tunnelmat kuvauksista vastasivat omiani; tekeminen oli  helppoa ja rentoa ja A-K oli loistavasti tilanteen tasalla ja osasi nivoa yhteen oman näkemyksensä meidän toiveidemme ja ajatustemme kanssa. Vuorovaikutus kuvaajan kanssa oli välitöntä ja huoletonta. Koko kuvausten rustiikkinen romantiikka oli meidän molempien sekä A-K:n mieleen.

Laitetaan vielä uudestaan kuva vain minusta järvessä.


Mitä pidätte kuvista ja voisitteko harkita itse ottavanne kuvia säästelemättä pukua tai kroppaa muuten? Olin nimittäin melkoisen naarmuilla pellolla koikkelehtimisen jälkeen... Mutta oli kyllä sen arvoista! 

A-K taltioi rakkauttamme jälleen kerran upeasti ja herkkyydellä. Hän myös totesi tyytyväisenä, että meitä ei enää tarvitse ohjata niin paljoa vaan homma toimii lähes itsestään ja ajatukset tuntuivat liikkuvan puhumattakin. Se taas johtuu siitä, että luottaa kuvaajan hyväksyvään katseeseen ja ammattitaitoon. A-K antoi rakkautemme ja uskomattoman syksyisen luonnon taian näkyä kuvissa ja niiden valossa. Rakastan, jälleen kerran.

P.s. Käy kurkkaamassa aiemmin julkaisemiani kuvia täältä


lauantai 24. syyskuuta 2016

Let them eat cake!

Kaikki julkaisun kuvat- ellei toisin mainita- on ottanut Miska Koivumäki, jolle kuvien oikeudet kuuluvat. Kuvien luvaton käyttö, kopiointi ja jakaminen on kielletty.


Kakkumme valmisti Ratin yhteistyökumppani, Tuusulalainen pH7. Konditorian sivut löydät täältä. Kävimme tapaamassa pH7:n Tonia hyvissä ajoin ennen häitä, mikä hauskinta, niin todella aikaisin aamulla ennen työpäiviämme. Toni kuunteli toiveemme, ehdotti täytteen ja antoi näkemyksensä miten simppeli koristelu kannattaisi tehdä. Halusimme kakusta todella yksinkertaisen ja siinä näkyvän häidemme koristelun elementtejä; pitsiä, minttua ja pehmeää roosaa koristepionien muodossa. Pioni eivät lopulta olleet aivan niin taidokkaat kuin olisin toivonut, mutta eipä se tainnut muita häiritä kuin minua :) 

Caisannin valmistama kakkukoriste pääsi yksinkertaisen kakun päällä oikeuksiinsa! Kakkukoristeen tarinaa voit lukea täältä ja täältä.


Ja sitten lisää kuvia!


Kakun leikkaaminen oli ilmeestäni päätellen pelottavaa puuhaa!



Kahvilla oli kakun lisäksi tarjolla taivaallisen hyviä macaroneja; makuina vadelma ja sitruuna. Niitä oli reilusti ja ylijääneet saimme mukaamme kotiin seuraavana päivänä ja ne tuli tuhottua häämatkan ekoina päivinä. Macaronit olivat myös pH7:n käsialaa. 

Kuva V. Petäjä


Yksi pieleen mennyt asia oli mummuni tilattu gluteeniton leivos. Sitä ei sitten ollutkaan, mutta Ratin huikea henkilökunta loihti mummulle upean leivoksen käden käänteessä ja hyvin maistui! Annoin kyllä melko napakan palautteen konditorialle asiasta, sillä olisi ollut todella inhottava juttu, mikäli mummu olisi jäänyt ilman leivostaan... Mutta Rati to the rescue ja loppu hyvin, kaikki hyvin <3

Kahvin lisäksi oli tarjolla halukkaille myös konjakkia tai kahvilikööriä, jotka tarjoiltiin pöytiin. Niiden menekki oli huomattavasti laskettua pienempi, sillä autollisia oli kuitenkin melko paljon. Itse valitsin tietenkin konjakkia, jonka juomiseen minulla meni monta tuntia, sama juttu oli ruokaviinini kanssa, jonka ehdin muistaakseni juoda joskus häätanssin jälkeen nelisen tuntia ruokailun jälkeen! Sen verran meitä vietiin illan aikana. Onneksi huolehdin kuitenkin nesteytyksestä muun muassa alkoholittoman boolin avulla monen lasillisen verran! Boolia varten olin metsästänyt erilaisia paperipillejä teemaväreissä; harmaa, roosa ja minttu leikittelivät eri kuvioissa pillien pinnalla. Pillit olivat etenkin lasten keskuudesssa iso hitti!


Mitäs pidätte yksinkertaisesta (ja todella herkullisesta!) jenkkikakustamme? Toni meitä varoitteli, että jenkkikakuissa maun joutuu uhraamaan ulkonäölle ja tähän olimme varautuneet. Kakku kuitenkin oli riittävän kostea ja todella herkullinen!

Ihanaa lauantain jatkoa lukijoille ja pitäkää toisistanne huolta <3

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Trash the dress sneak peek, olkaatten hyvä

Kuva Anna-Katri Hänninen, kuvan luvaton käyttö tai kopiointi on kielletty

Kuvattu Suolijärvellä, Kytäjällä, vai pitäisikö kirjoittaa, että järveSSä :)

Kuva Anna-Katri Hänninen, kuvan luvaton käyttö tai kopiointi on kielletty
Muita kuvia esittelen myöhemmin. Mitäs pidätte?

Kerta kiellon päälle <3

Kuva Anna-Katri Hänninen, kuvan luvaton käyttö tai kopiointi on kielletty

maanantai 19. syyskuuta 2016

"Herra hei, mä nään et sul on tylsää, nää tyttöset ei lämmitä tääl ja sul on kylmä" eli puheita ja ei niin tavallisia puheita

Tämän julkaisun kaikki kuvat on ottanut Miska Koivumäki. Kuvien luvaton kopiointi ja käyttö on kiellettyä.

On tullut aika kirjoittaa puheista häissämme. Saimme nauttia kauniista, hauskoista, vakavista, kevyistä ja ennen kaikkea rakkauden täyteisistä puheista juhlassamme. Onnittelujen jälkeen sisälle siirryttyämme sanoimme A:n kanssa muutaman sanan kiittäen vieraita läsnäolosta, kertoen hieman mitä tuleman pitää ja lisäksi olisi pitänyt mainita muutamasta olennaisesta seikasta, jotka kuitenkin onnen huumassa unohdin. Muistin kuitenkin esitellä molemmat kuvaajamme ja pyysin heille työrauhaa siltä osin, että vieraat eivät käyttäisi kuvatessaan salamaa. Onneksi bestmanilla oli homma paremmin hallussa ja hän muisti minua paremmin mitä piti jutella vieraille.


Isäni puhui itseoikeutetusti ensimmäisenä alku- ja pääruoan välissä. Isän sanoja olivat muun muassa nämä:

"Kuitenkin jokaiseen suhteeseen kuuluu myös toisenlaisia tunteita: pettymystä, ärtymistä ja kiukkua. Niillekin tulee olla tilaa ja niiden on saatava tulla ilmaistuiksi ja sanoitetuiksi. Ne eivät ole suhteen vihollisia, vaan pahin suhteen vihollinen ja tuhoaja on välinpitämättömyys. Välinpitämättömyys tuottaa helposti kokemuksen hylätyksi tulemisesta. Joten vihastukaa ja leppykää, mutta älkää tulko välinpitämättömiksi.
...
Kun kahden ihmisen, persoonan, välistä suhdetta leimaa rakkaus, toisen yksilöllisyyden ja erilaisuuden kunnioitus ja lisäksi vielä luottamus ja halu tehdä toiselle hyvää, on suhteen vetovoima voimakasta ja pysyvää. Silloin tulevaisuus näyttäytyy valoisana, nykyhetkessä on hyvä olla ja menneisyyden muistoihin on mukava palata. Ja muistakaa: elämä on ihanaa!"


Viisaita sanoja.
Saattoi isä mainita jotain minunkin ominaisuuksistani, mikä kirvoitti huvittunutta naurua siellä sun täällä!


Isän jälkeen puhui sulhanen ja hän lainasi puheessaan sanoja, jotka nostivat huulilleni huvittuneen hymyn. Sanat ovat Junon ja Jannan kappaleesta Karkumatkalla; "Meil on monta eilistä taustapeilissä, loppuelämä jäljellä". Laulu jatkuu näin: "En tarvii, tarvii mitään muuta, kun siinä vierellä oot sydänverellä." Hymy nousi huulilleni, sillä minä tulisin päättämään oman "puheeni" samaan pätkään kyseistä laulua. Laulamalla. Mutta siitä kohta lisää :) A puhui kauniisti ja videolla näkyy ajoittain nieleskelevä morsian. Jotain mainintaa oli myös eläinrakkaudestani, joka on näkynyt esimerkiksi kimalaisten paijailuna ja kotihämähäkin nimeämisenä... Eikös kaikki tee niin?!?




Myös kummini puhui, mikä oli ihana yllätys <3 Lisäksi rakas setäni vaimoineen ja tyttäristään kahden kanssa lauloivat ja soittivat meille Lasinkuultavan laulun (teksti P. Mustapää):

"Tein lasinkuultavan laulun,
älä luule, että voit sen alta paeta.
Siihen jäät ja siinä aina soit.

Ja laulu, jonka laadin,
oli aivan sanaton.
Olet kaunein, mitä tiedän,
olet kaunein, mitä on."



Sain jälleen pyyhkiä silmiäni. Kyseinen laulu on laulettu monissa tämän suvun häissä ja on minulle hyvin rakas.


Bestman ja molemmat kaasoni puhuivat myös illan aikana.


Sisareni ilahdutti meitä anagrammi-puheella, jonka osia pöytäkunnat saivat ratkoa illan aikana. Voitte kuvitella ilmeet, kun sisareni aloitti: " Nyt mars urpo isi hääjuhlapaikalle! On valmiina armias tatti, ja harju heleää uus. Kim, kas, muro -niin kaunis! Sulhanen ihastelee; ihana kiuru! UPM! SOS!"


Serkkuseni lainasi erään laulun sanoja ja jatkoi: "Ja siinä laulussa lauletaan sellaisen oman ihmisen löytämisestä. Ja teitä kun katsoo, niin tuntuu, että te olette kyllä sen oman ihmisen onnistuneet löytämään."

Bestman puheli sulhasen kiihkeästä latinosydämestä ja veljellisestä huolestaan ja halustaan suojella suhteemme alkuaikoina: "On sinänsä aika riskaabelia laittaa koko sydämensä yhteen paikkaan ja sen takia olin itsekin vähän huolissaan, että mitenkähän tässä A:lle käy. Mutta olen ilokseni yllättynyt ja huomannut, että A on laittanut kaiken rakkautensa juurikin sinne oikeaan paikkaan, oikeaan satamaan."

Ja sitten siihen ei niin tavalliseen puheeseen, eli omaani. Minähän päätin sitten laulaa. Jos tarkkoja ollaan niin laulaa yhteensä kymmentä kappaletta, en tietenkään kokonaan vaan osia niistä. Niin ja tietenkin päätin räpätäkin, koska voin! :D Brädi antanee anteeksi, että sanoitin hieman uusiksi Lämpöön-biisiään ja tempaisin: "Herra hei, mä nään et sul on tylsää. Nää tyttöset ei lämmitä tääl ja sul on kylmä. Tuu mun mieheks, en paisuttele yhtään, mut mä oon kaikkee sitä, mitä tarviit sun elämään." Tähän väliin tuli raikuvat aplodit ja sen jälkeen pääsin jatkamaan. Melkein laitoin tähän koko videon vedostani, mutta ujous voitti ja jätän kaiken kuvittelun varaan. (Ja brädin alkuperäinen tekstihän menee näin: " Neiti hei, mä nään et sul on tylsää, nää räppärit ei lämmitä tääl ja sul on kylmä. Tuu mun mukaan, en paisuttele yhtään, mut mä oon kaikkee muuta kuin tää vaisu skeneryhmä.")



Puheita oli ajallisesti melko paljon, mutta puheiden pitäjät hallitsivat homman ja mielenkiinto pysyi yllä. Kaikki puheet eivät myöskään olleet peräkkäin, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia. Hyvä puhuja pitää kuulijoiden mielenkiinnon yllä, on lämmin, oma itsensä ja pitää myös pilkkeen silmäkulmassa. Ja sitten on olemassa ne hullut morsiamet, jotka päättävät räpätä ensimmäistä kertaa elämässään hääpäivänään <3

Ensi kerralla esittelen ihanan kakkumme ja kakkukoristeen ja sen jälkeen taitaa olla aika kertoilla häiden muusta ohjelmasta. Nyt hyvää alkanutta viikkoa ja nauttikaahan kauniista syksystä!

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kurkistus eilisiin trash the dress -kuvauksiin

Ai että eilen oli kivaa! Iso kiitos siitä kuuluu A:lle joka edelleen sanoo joo hulluille ideoilleni ja Anna-Katrille, joka tekee samoin <3

Hiukset ovat Hiusstudio Beauty Boxin käsialaa, kukat Kukkakauppa Fantasean ja meikki BL&A:n.

Kuva A. V.

Kuva A. V.
Ja sitten kurkkaus siihen, mitä muun muassa tehtiin:

Kuva A. V.
Kuva A. V.
En malttaisi odottaa, että saamme kuvat! Eilen saimme nähtäväksi muutaman otoksen pellolta (sänkipellon oljet muuten tekevät kunnon naarmuja...), vedestä ja kuivuneen pusikon edestä ja ne kuvat ovat puhdasta taikaa ja sopivaa synkkyyttä ja melankoliaa. Kyllä kannatti!


perjantai 16. syyskuuta 2016

Hääpuvulle (ja flunssalle) kyytiä

Luonnoksissa makaa seuraava teksti odottamassa kuvia ja julkaisua, mutta sitä ennen: huomenna saa puku ja aviopari V. rymytä sielunsa kyllyydestä, sillä päätimme ottaa Trash the Dress -kuvia yhdessä Anna-Katri Hännisen kanssa. Lopputulosta esittelen sitten myöhemmin syksyllä blogissa :)


Antoisaa viikonloppua <3

P.s Älä pihistä kuvaa ilman lupaani, sillä oikeudet kuvaan kuuluvat jälleen kerran minulle :)

perjantai 9. syyskuuta 2016

Sitten syödään ja syödään vähän lisää

Julkaisun kaikki kuvat on ottanut Miska Koivumäki. Kuvien luvaton kopiointi ja käyttö on kiellettyä.

Rati on tunnettu hyvästä ja hyvällä tavalla simppelistä ruoastaan; raaka-aineet ovat puhtaita, lähituottajilta mahdollisimman pitkälti ja luomua käytetään runsaasti. Pettymystä ei tullut häissämmekään. Ruoka oli taivaallista ja sitä oli todella runsaasti! Häiden puuhaväki kuvaajia myöten sai aamupäivällä nauttia yläkerrassa "kevyestä" brunssista, joka piti sisällään muun muassa kana-ceasarsalaattia, karjalanpiirakoita, hedelmiä, vihersalaattia ja smoothieta sekä kahvia/teetä. Minäkin ehdin vähän haukata siitä ennen kuvia ja hyvää oli!

Mutta mennään itse juhlaan. Söimme päivällisen, joimme kakkukahvit ja myöhemmin illalla saimme tukevan iltapalan. Päivälliseen oli varattu aikaa noin pari tuntia ja se piti melko hyvin paikkansa, vaikka alku- ja pääruoan välissä oli yllätysohjelmaakin suunniteltujen muutaman puheen lisäksi. Jos vieraita olisi ollut enemmän kuin noin 50, ei aika olisi riittänyt, sillä ruokien hakuun kannattaa varata aikaa. Marssijärjestys ruoan haussa hääseurueen pöydän ja vanhempien pöydän jälkeen oli vapaa ja taistelematta vieraamme saivat ruoan eteensä ilman sen enempää paimentamista. 

Panostimme paljon alkuruokiin ja niissä etenkin kalaan ja raikkaisiin salaatteihin ja se kannatti. Ja oli siellä niitä mummonkurkkujakin, joista on vitsailtu Hesaria myöten :) Olivat hyviä, merkittäköön pöytäkirjaan. Tarjolla oli sitruunagraavattua kalaa, lämminsavulohta, tomaattimozzarella-salaattia, hedelmäistä juustosalaattia yms. Antaa kuvien kertoa tästäkin. 






Ruoka oli herkullista ja söin itseni aika lailla täyteen alkuruoista, mutta niin minulle joulunakin käy joten tässä ei ollut mitään uutta. A sentään osasi jättää tilaa pääruoallekin. Alku- ja pääruokien välissä oli kyllä ihan kelvollisen pituinen tauko, sillä saimme kuulla puheita ja muuta ohjelmaa. 

Pääruoaksi söimme possua konjakkikastikkeessa perunoiden ja kasvispaistoksen kera. Lisäksi kasvisruokailijalle oli tarjolla munakoisopaistosta ja sianlihattomat saivat syödäkseen kanaa, joka sekin kuulemma oli hyvää. Possu ainakin oli todella herkullista! Ruokien kanssa oli tarjolla niin valko- kuin punaviiniäkin sekä alkoholittomia virvokkeita, jotka nekin tuotiin halukkaille pöytiin. Palvelu pelasi ruokailujen ajan todella hyvin, pöydät olivat siistejä ja lautaset kerättiin pois vähin äänin ihmisten tultua valmiiksi.


Iltapalaksi söimme jälleen kalaa, tällä kertaa hiilloslohta, joka oli taivaallista. Lisukkeena oli salaatteja ja kaikkea, mikä oli jäänyt aiemmin yli. Hyvin maistui ruoka jälleen vieraillemme, jotka olivat tanssineet jo urakalla! Olen kuullut ja lukenut paljon hääpareista, jotka eivät ole ehtineet syödä tai ovat olleet niin jännittyneitä ettei ruoka ole maistunut. Meillä ei tätä ongelmaa ollut ja onneksi ei ollut, sillä ruoka oli todella, todella herkullista. Kun syötiin, niin syötiin ilman sen kummempaa ylimääräistä häslinkiä, rauhassa oman pöytäseurueen kanssa seurustellen. Ja olihan se kiva saada kerrankin häissä hakea kaikkea ensimmäisenä ;) 

Kakusta kirjoittelen aivan erikseen ja jossain välissä on asiaa ohjelmaan liittyen.

Nyt antoisaa viikonloppua kaikille <3

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Onnittelukavalkadi

Tämän julkaisun kaikki kuvat on ottanut Miska Koivumäki. Kuvien luvaton käyttö, jakaminen ja kopiointi on kielletty.

Kun vihkiminen oli takana, hengähdimme me hetken yläkerrassa bestmanin ja muiden ohjatessa vieraat etupihalle onnitteluja ja maljoja varten. A:n veljet siirsivät puulaatikot ja kukat vihkipaikalta terassille ilostuttamaan ja väki siirtyi auringonpaisteessa meitä odottelemaan. Minunhan oli siis tarkoitus vain äkkiä ottaa huntu pois, hengähtää ja sitten meidän piti astella portaita alas etupihalle halittavaksi. Siinä oli vain yksi pikku mutta... En ehtinyt jostain syystä käydä vessassa ennen vihkimistä ja nyt oli sitten pakko kiiruhtaa. Ainoa vain, että hääpukuni kanssa ei varsinaisesti käyty pikaisesti vessassa :D Kaaso oli apuna ja nauraa käkätimme hänen kiskoessa puvun kerroksia takaisin nihkeällä ihollani paikoilleen. Samassa syssyssä totesin, että sukkanauhat saavat lähteä, sillä niiden koristeet tarttuivat alushameen saumaan ja pelkäsin niiden rikkovan alushamevanhuksen, jonka Leimun Pirjo minulle oli kunnostanut.

Eikä se huntukaan lähtenyt niin helposti pois, ettei olisi tarvittu hieman kaason apua tukan siloittelussa. Bestman jo kipusi ylös kysymään, onko jokin vialla... No, lopulta olin keventänyt oloani ja pääsimme hymyilevinä etupihalle, jossa bestman esitteli meidät varsin perinteiseen tapaan: "Hyvät naiset ja herrat; herra ja rouva V.!" 


Asetuimme sitten rappujen alaosan lähelle ja niin oli aika vanhempien halailla meidät ja sen jälkeen hakea kuohuvat. Vieraita oli vain noin 50 ja silti onnitteluihin meni aikaa jonkin verran. Vierasparat olivat nököttäneet auringossa jo tovin, mutta onneksi hymyt eivät hyytyneet.


Lämpimiä onnitteluja ja sanoja sekä kostuneita silmiä saimme osaksemme ja oli ihana tervehtiä kaikkia paikalle tulleita.




Halauksien jälkeen isäni nosti maljan ja toivotti ihmiset tervetulleiksi, ja hyvin kliseisesti hörppäsimme omistamme kädet ristissä. Tämän jälkeen siirryimme sisätiloihin; vieraat omia paikkoja etsimään ja me pujottelimme pöytämme taakse. Illan aikana sain kuulla marmatusta käsittelemättömän hirsiseinän hankaluudesta selän takana ja meinasin todeta jotain siitä, että yritäpä laahuksellisen pitsipuvun kanssa pujotella sen seinän ja pöydän väliä monen monta kertaa, mutta pidin kerrankin suuni ;) Toisaalta, jos ainoa valituksen aihe oli hirsiseinät niin hyvin onnistuimme! <3


Onnittelumaljana oli Dom Potier Cava ja alkoholitonta versiota en totta puhuen muista

Sateisen sunnuntain jatkoa! :)