torstai 24. maaliskuuta 2016

Blogiyhteistyö: CaiSannin kakkukoristeet

Vihdoin on aika kirjoitella lupaamastani asiasta, nimittäin CaiSannin ihanista kakkukoristeista! Sain CaiSannin Kaisalta mukavaa sähköpostia jokin aika sitten koskien blogiyhteistyötä eikä minun kauaa tarvinnut harkita. Täällä esittelin jo hieman heidän taidokasta työtään ja kohta mennään itse asiaan eli kakkukoristeisiin. Kakkukoristeet ovat vain pieni osa CaiSannin työstä, mutta sitäkin suloisempi. CaiSanni on kahden kultaseppänaisen yritys, jota he itse kuvaavat verkkosivuillaan "toteutuneeksi unelma":ksi. Kaisa Juhola ja Sanni Jakoleff valmistavat korut tinkimättömällä käsityöläistaidolla ja tyylillä. Verstas sijaitsee Raumalla ja sieltä löydätte ihanien uniikkikorujen lisäksi CaiSannin oman malliston koruja. Koruista voisin kirjoittaa vaikka kuinka, mutta tarkoitus olisi nyt keskittyä niihin kakkukoristeisiin. Käykää ihmeessä kurkkaamassa verstaan facebook-sivut, joilta löytyy ihania kuvia koruista ja myös kakkukoristeista! Suosittelen lämpimästi tutustumaan CaiSannin verkkokauppaan ja ehkä sieltä löytyy jotain kivaa myös juuri Sinulle. Kokoelmassa on myös kivoja pöytänumeroita vanerista toteutettuna; tyylikästä ja yksinkertaista. Tutustukaa myös CaiSannin tarjoamaan Sinun sormuksesi tarina -palveluun, jossa oman sormuksen valmistusprosessi valokuvataan.

Äsh, pakkohan tähän on laittaa yksi sormuskuvakin! <3

Valkokultainen sormus, kuva Kultasepänverstas CaiSanni, facebook.com/caisanni

Mehän olimme painineet kakkukoristeen kanssa enemmän ja vähemmän. Ei tuntunut löytyvän mitään meille sopivaa, etenkään, kun emme halua mitään perinteistä kakun päällä törröttävää hääparia. Olin selaillut paljon kuvia koristeista nimien kera tai muunlaisten figuurien. Mutta sitten sattui sopivasti ja se sähköposti kilahti perille! Mikäs sen mukavampaa, kuin saada suunnitella koriste yhdessä kotimaisen toimijan kanssa :) CaiSanni valmistaa kakkukoristeet vanerista käsin sahaamalla ja viilaamalla ja materiaali maaleja myöten on myrkytön ja turvallinen. Heiltä löytyy useita eri personoitavia malleja, mutta myös tilauksesta suunnitellaan aivan omanlaisensa koriste vastaamaan parin haluja.

Kuva Tanja Hakala, lähde caisanni.fi

Koristeessa voi olla pariskunnan nimet, nimikirjaimet, haluamanne teksti ja löytyypä valikoimasta myös silhuetti valokuvasta! Eivätkä koristeet rajoitu vain koristamaan hääkakkujen päällystä; miksipä et tilaisi pyöreitä juhliessa kakun päälle kaunista koristetta tai lapsen ristiäisiin?

Kuva Kultasepänverstas CaiSanni, facebook.com/caisanni

Kuva Kultasepänverstas CaiSanni, facebook.com/caisanni

Koristeen saa niin maalaamattomana, valkoisena, mustana, kultana taikka hopeana tai kimaltelevana (myös osittain, kuten &-merkki, ja-sana tai vastaavaa). Itse pidän kovasti valkoisesta tai puun värisestä, mutta paikasta riippuen saattaa koriste tällöin liialti hävitä taustaan, etenkin valokuvissa. Musta on komean dramaattinen ja pieni kimalluskaan ei ole koskaan pahaa tehnyt ;)

Koristeeseen saa myös päivämäärän! Kuva Kultasepänverstas CaiSanni, facebook.com/caisanni

Olemme suunnittelemassa yhdessä CaiSannin kanssa oman kakkukoristeemme ja ideana on tanssiva pariskunta. A toivoi, että siinä naisella olisi pitkät liehuvat hiukset, onhan minullakin näitä kutreja kertynyt. Tanssi on meille rakasta ja tärkeää ja se tekisi staattisesta koristeesta yllättävän energisen ja ns. liikkuvan, jos saatte kiinni ajatuksestani. Lähetin muutaman inspiraatiokuvan Kaisalle sähköpostitse, jotta ajatuksestamme saataisiin kiinni ja sain takaisin muutaman kuvan CaiSannin toteuttamista kakkukoristeista, joissa on pariskunta. Pian onkin aika sitten jatkaa suunnittelua pidemmälle ja lopulta saamme sähköpostiin luonnoksen, jonka pohjalta voimme tehdä paranteluehdotuksia, kokomuutoksia ynnä muuta sellaista ja sen perusteella saamme jälleen uuden luonnoksen hyväksyttäväksi. Kätevää ja siten ei myöskään tule yllätyksiä lopullisesta asusta.

Kuva Kultasepänverstas CaiSanni
On todettava, että kommunikaatio CaiSannin kanssa on ollut helppoa ja mukavaa ja olen aivan innoissani näistä koristeista! Luotan siihen, että meidän kakkuamme tulee koristamaan kaunis ja uniikki taideteos, jota säilytetään rakkaudella muiden aarteiden joukossa. Siitä säilytyksestä puheen ollen, täytyy muistaa sitten aikoinaan suojata koristeen varsi (voiko sitä sanoa varreksi..?) kelmulla, niin sen saa helpommin puhtaaksi. Saatte sitten nähdä kakkukoristeemme sen valmistuttua, sillä sitä en aio jättää salaisuuudeksi häihin asti :) Lisää on siis tulossa aiheesta, kunhan prosessimme etenee.

Kakuista puheen ollen, olemme menossa tiistaina aamulla klo 7 (!!!!!!!!) tapaamaan kondiittoria ja keskustelemaan kakustamme. Jospa lopultakin saisimme päätettyä, millaiseen kakkuun sitten kesällä ihana kakkukoristeemme laitetaan... Muutkin asiat ovat edistyneet kaikessa hiljaisuudessa ja kirjoittelenkin myöhemmin kutsuista, hääinfosta ja muusta. 

Ihanaa pääsiäisen aikaa <3 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!