sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kaasojen laatikot

Aiemmin kirjoitin, että kysäisen naisia kaasoikseni hieman erilaisella tavalla ja pikkuisen isommin. Nyt, kun serkkunen on lupautunut hommaan ja siskokin laatikkonsa saanut, voin paljastaa laatikoiden sisällön. Laatikot siis tilasin eräästä paperituotteita myyvästä yrityksestä ja koristelin ne juuttinauhalla, pitsillä sekä leikattavalla liitutaulutarralla.

Tässä kuva ilman nimisydäntä

Halusin laatikon sisälle jotain, missä näkyy häidemme teemaa ja värejä. Värejämmehän ovat minttu sekä haalea vaaleanpunainen, -tai pehmeä-, ja pitsiä tulee olemaan siellä sun täällä. Minulla oli jemmassa muutama suloinen nenäliina, jotka pääsivät laatikoihin, ostin mintun värisiä isoja tuikkuja ja sitten metsästin naisille sopivan väristä kynsilakkaa. Sopiva väri löytyi suhteellisen helposti, mutta jouduin hakemaan putelit kolmesta eri kaupasta, sillä väri oli lopussa monessa paikassa. 



 Teetätin jokaiselle erilaisen korun koruntekijällä, jonka löysin Etsystä. Korut (The Paisley Moon) oli pakattu kukin erilaiseen pahviin. Paljon pohdintaa kuluikin sitten siihen, mikä koru kenellekin menee ja sen jälkeen sainkin miettiä, minkä korun pakkaan mihinkin pahviin :) Ihan höpsöä, mutta yksityiskohdilla ON väliä. Laatikkoon kirjoitin myös viestin saajalle, jossa kysäisin Suuren Kysymyksen. Laatikoiden antamisen jälkeen olen voinut myös kertoa blogista naisille ja antaa osoitteen, kun tähän asti on pitänyt olla ihan hys hys asiasta.


Siinä yksi koruista, kaikissa koruissa oli samoja värejä, mutta erilailla toteutettuna. Jokainen koru on uniikki.
























Vielä yksi kuva korun ja lakan kera. Värisävy lakassa on muuten herkullinen enkä harkinnut mitään muita kynsilakkoja kuin Essien, sillä niiden laatuun olen voinut luottaa jo pitkän aikaa. Lakka kestää hyvin, kuivuu nopeasti eikä lohkeile herkästi. Siitä huolimatta lakka on helppo poistaa. Varsinainen myyntipuhe taas...



Koruista sen verran, että niiden saaminen venyi todella pitkäksi ja menetin kertaalleen hermoni niiden tekijään. Toimitusajaksi hän ilmoitti noin kaksi viikkoa, mutta kohdallani hän aloitti korujen valmistuksen vasta kuukausi tilauksesta ja sitten vielä postitusaika päälle. Lähetin useamman alkuun varsin asiallisen viestin asiasta, joihin hän ei reagoinut ensin mitenkään. Vasta viimeiseen ja hyvin napakkaan viestiin nainen vastasi ja toimitti maksetut tuotteet. Olen ennenkin tilannut häneltä tuotteita ja saanut ne ajallaan ilman ongelmia, mutta tämä taisi olla viimeinen kerta, kun häneltä mitään tilaan. Ärsyttävä juttu kaikkinensa. Onneksi korut ovat kuitenkin kauniit!

Kuva Amber Walker. Tässä kaikki kolme korua ilman ketjuja. Aikas ihania, eikö totta?

Sellaisia tyttömäisiä unelmia tänään. Miten Sinä olet kysynyt kaasoasi/kaasojasi tehtävään? Entä onko tullut yllätyksiä matkan varrella?

Jälleen kaikkien kuvien oikeudet Minttunen. Et varmastikaan käytä ilman lupaa, ethän?

2 kommenttia:

  1. Mulla kaasojen kysymiseen liittyi myös kynsilakat ja minäkin jouduin metsästämään niitä muutamasta eri liikkeestä :) Mikä sattuma!

    VastaaPoista
  2. Onkohan meillä kenties jotenkin hankala maku? :D

    VastaaPoista

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!