Minä kannatan hyvä veli -järjestöä, siis sellaista, jossa toteutuvat moisen parhaat puolet eli kaverin auttaminen ja palvelusten tekeminen -pyyteettömästi kylläkin. Sen vuoksi eilinen oli huippu päivä! Se tosin taisi mennä enemmänkin hyvä sisko -toiminnan piiriin, mutta ei olla turhan tarkkoja. Mutta siis siitä päivästä; ihana Anna-Katri Hänninen kuvasi näpsäkän Ghitan kauniita koruja. Minä sain kunnian kantaa koruja ylläni kuin kunnon amatööri konsanaan. Korvissani kaikuu yhä Anna-Katrin yhä napakammaksi muuttuva "SELKÄ"-karjaisu :) Mutta miten sitten päädyin tuohon tilanteeseen?
Ystäväni Antti Huttunen oli perustamassa joitakin aikoja sitten Retkipaikka-nimistä sivustoa, joka laskettaneen blogiksi vaikka onkin ennen kaikkea yhteisö. Mukaan lähti veljensä Juha ja suuri retkeilijä Judinin Jussi ja siitä pallo lähti vierimään ja kasvamaan. Lopputulema on hieno kokoelma retkeilyyn ja luontoon liittyviä vinkkejä, tarinoita, koordinaatteja ja inspiraatiota luonnossa liikkumiseen. Eräs suuri tarinoiden puu, Paavolan tammi yhdisti Anna-Katrin ja Huttusen Luontoni-projektin kautta, josta voit lukea enemmän Anna-Katrin sivuilta. Vielä ehdit myös hakea siihen mukaan! Voisin tarinoida Retkipaikasta, Paavolan tammesta inspiraation lähteenä ja Anna-Katrin taidosta ja palosta vaikka kuinka pitkään, mutta koitetaan päästä takaisin asiaan. Minä ja Huttunen tunnemme toisemme jo lähes kymmenen vuoden takaa ja sivulauseessa Huttunen kysäisi muutama viikko sitten, josko kiinnostaisi korumalliksi lähteminen, sillä tuntemansa kuvaaja kaipaisi jotakuta mukaan. Koska sanon kaikkeen "Joo!" (no, melkein kaikkeen) ryhdyin tietenkin kyselemään lisää. Lopputulema oli siis minä, Anna-Katri ja Ghita häärimässä Hyvinkäällä Palopuron vanhalla kyläkoululla Anna-Katrin studiossa korujen ja kuvauksen äärellä.
Minä nautin, kun voin auttaa muita. Jos voin edesauttaa jonkun hyvinvointia, työtä tai tunnetuksi tulemista, teen sen enemmän kuin mielelläni. Mitään suurta ei ole koskaan syntynyt, ellei joku ole ojentanut auttavaa kättään tai antanut aikaansa. Siksi eilinen oli varsin hauska ja antoisa päivä. Löysin itsestäni myös hämmentävän jännittäjän, joka on aiemmin ollut esillä lähinnä musiikin suhteen. Jännitys kuitenkin hälveni nopeasti kotoisan ja lämpimän tunnelman vuoksi. Ehdimme ruotia myös monet yhteiskuntamme pulmat kuvausten lomassa. Hieman olin alavireinen koko päivän kiitos äkäisen hermokivun, mutta eiköhän joku kuvista siitä huolimatta toimi. Mikä tärkeintä, Anna-Katrin osaamisen kameran takana ansiosta korut pääsevät oikeuksiinsa. Minusta oli ihanaa seurata nuoren taitavan yrittäjän intohimoa työtään kohtaan sekä koruntekijän rakkautta ja ylpeyttä omaansa kohtaan.
Voi kun useampi ihminen muistaisi sanoa sen Joon useammin, sitä voisi päästä kokemaan jotain uutta sekä samalla auttaa jotakuta arvaamattoman paljon. Tai sitten vain ihan vähän, mutta palkintona on kuitenkin hyvä mieli kaikilla ja se jos mikä on arvokasta tässä maailmassa. Voi kun itsekin muistaisin useammin niin tehdä. Sellaisissa mietteissä olen tänään, katsellen lumisadetta ja kuunnellen joululauluja. Häät ovat taka-alalla mielessä, mutta niihin liittyen; kysäisepä ihmeessä Anna-Katrilta kihla-, save the date - tai hääkuvausta! Me arvomme vielä Save the Date -kortteja ja kuvia niihin littyen, mutta jos niihin päädytään, soi Hännisen puhelin ensimmäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!