perjantai 10. lokakuuta 2014

Hääpaikkoja osa 1

Lupasin jakaa hieman ajatuksiani juhlapaikoista ja nyt on oiva hetki naputella pinkeillä kynsillä varustetuilla näpeillä (pinkki perjantai, siskoseni!). Aloitetaan napakasti tarinointi suoraan yhdestä lempparipaikoistani, Sälinkään kartanosta Mäntsälässä. Kartanolla on upean ulkomuotonsa ja pihapiirinsä lisäksi minulle tunnearvoa, sillä siellä on vietetty mm. sukuseuran juhlia ja olen kirmannut lapsena ympäri ihastuttavaa pihapiiriä. Lisäksi kartanon henki on aivan omanlaisensa, vessoja myöten, joista kuvamateriaalia kohta. Kartanoa pitää yllä Sälinkään Kartanoseura Ry ja tilaa on noin 130 juhlijalle. Kartano toimii tilausravintolana, joten omat juomat ja pitopalvelut voi/pitää unohtaa, jos häänsä mielii Sälinkäällä viettää. Yhteydenpito kartanon kanssa oli suhteellisen vaivatonta sähköpostitse ja tutustumiskäynti tiloihin järjestyi helposti. Tilavuokra on tällä hetkellä 700€, mikä toisaalta on korkeahko ja sitten taas vertailussa vaikkapa Espoon Kartanoon naurettavan pieni! Sain pyydettäessä nähtäväksi menuehdotelmia ja melko hyvin tietoa hinnoista. Henkilökunnasta ei tule lisäkuluja, kynttilät ja paperiset (kangasmaiset) servietit kuuluvat hintaan. Muuta siivoamista paikalla ei tarvitse tehdä kuin kerätä omaisuutensa (talteen haluamansa koristeet, lahjat jne.) illalla/yöllä talteen, muun hoitaa henkilökunta. Mikäli kartanolla ei ole edellisenä iltana tilaisuutta, voi paikat koristella jo silloin valmiiksi. Juhlimista voi jatkaa yöllä kello kahteen saakka.

Katsellaanpa hieman ottamiamme kuvia kartanosta. Tässä alkuun julkisivua


Pihalla on hyvin tilaa autoille, lisäparkkitilaa löytyy myös lähistöltä. Järvelle päin kartano näyttää tältä (pällistelevä mies ei kuulu kalustoon):


Järvelle johtaa kaunis puiden reunustama kuja ja rannassa odottaa huvimaja, josta en huomannut kuvaa napsaista mutta kuva siitä löytyy kartanon verkkosivuilta kyllä.


Sisätilat ovat kauniit ja valoisat. Kartanolla on kaksi terassia, joilla viettää aikaa ja haukata happea. Terassit ovat osa anniskelualuetta toisin kuin piha, jossa ei siis sovi kekkaloida upeiden tammien katveessa kuohuviinilasin kera. 

Salin lisäksi on kolme erillistä huonetta, joista yhden voi pyhittää vaikkapa lasten puuhatilaksi, yhden morsiuskammariksi ja Keisarin Salongin vanhemman väen rupattelupaikaksi. Kuten kuvasta näkyy, salista löytyy myös kaunis vanha piano, joka pidetään vireessä.


                                                             Ihastuttavan valoisa veranta


                                                          WC:t, joissa huikea tapetointi



Kartanon historiasta voi lukea lisää täältä. Sivuilta löytyy myös lisää kuvia. Mitä muuta kertoisin..? Kartano on kerta kaikkiaan viehättävä, olisin todella mielelläni viettänyt häitämme siellä, mutta käytännöllisyys ja taloudelliset syyt veivät voiton eräälle toiselle paikalle. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kartanoon, pihalla voi piipahtaa ihmettelemässä ikivanhoja tammia ja torppareiden muistomerkkiä ja rannassa haaveilla tulevasta koivuun nojaillen.

Ensi kertaan!

p.s. rakas lukija, jätä toki merkki käynnistäsi täällä kommentoimalla, kysymällä lisää tai vain sanomalla hei :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kauniista ja asiallisesta kommentistasi!